Miksi luonnonkosmetiikkaa?

Luonnonkosmetiikka on kosmetiikkaa, jonka valmistuksessa käytetään luonnonmukaisia raaka-aineita. Luonnonkosmetiikan tuotteissa ei saa olla ihmiselle, luonnolle, vesistöille tai eliöstölle haitallisia tai vaarallisia kemikaaleja. Luonnonkosmetiikan perusarvoihin kuuluu myös eettinen ja reilu tapa toimia niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Luonnonkosmetiikkatuotteiden valmistajille on tärkeää, että tuotteen koko elinkaari on mahdollisimman turvallinen, eettinen ja ekologinen. Luonnonkosmetiikka täyttää aina kaikki tavallisen kosmetiikan standardit ja Euroopan asettamat lait. Tämän lisäksi luonnonkosmetiikalla on omat tiukat sertifiointitahonsa, jotka poissulkevat lisäksi tuhansia ainesosia, jotka on katsottu haitalliseksi jokoihmiselle/ympäristölle/eläimille tai kaikille näille. Luonnonkosmetiikkatuotteissa vaikuttavien aineiden määrä on yleensä 100% eli kaikki raaka-aineet ovat vaikuttavia aineita. Luonnonkosmetiikassa ja varsinkin luksusluonnonkosmetiikassa tavallinen vesi on korvattu esimerkiksi kukkavesillä ja Unna Nordic-sarjassa myös koivun mahlalla, jotka sisältävät ravinteita iholle. Vesimäisten raaka-aineiden määrä tuotteissa on yleensä 50-90%, joten valitsemme mieluummin ihollemme ravinteita sisältäviä vesimäisiä raaka-aineita kuin pelkkää puhdistettuavettä. Luonnonkosmetiikan öljyt ovat kasviöljyjä vs. tavanomaisen kosmetiikan öljyt (esim.mineraaliöljyt, jotka eivät sisällä ravintoaineita). Kasviöljyjä nautimme myös sisäisesti niiden hyvien ominaisuuksien vuoksi- vitamiinit, rasvahapot, joten myös iho hyötyy niistä suuresti. Siksi voidaan sanoa, että luonnonkosmetiikassa on suurempi määrä aktiiviaineita kuin tavanomaisessa kosmetiikassa. Tämän ansiosta iho saa hyödyntääkseen monipuolisesti ravinteita, jotka tukevat sen toimintaa.

unna-logo-195x70.png
hameen_kosmetologikeskus_logo_luonnonvih